Blogi: Mahdollisuus kehittyä ja kehittää

OK_Perinta_Salla1_Small_600x400.jpg

Olen kiitollinen, että saan tehdä töitä yrityksessä, jossa kannustetaan.

 

Aloitin työt OK Perinnässä neljä vuotta sitten palveluneuvojana. Työnkuvaan kuului laajasti erilaisia tehtäviä ja vastuuta, käytännössä koko perintäprosessi alusta loppuun. Saimme työskennellä hyvin itsenäisesti, mutta kuitenkin yhdessä tiimin ja kannustavan esimiehen kanssa.

 

Palveluneuvojilla on mahdollisuus saada lisävastuuta erilaisista tehtävistä sekä osallistua projekteihin ja asioiden kehittämiseen. Olen alusta asti ollut kiinnostunut kehittämään itseäni ja oppimaan lisää perintäalasta. 

Oltuani noin 2,5 vuotta palveluneuvojana hain paikkaa perintästrategiaryhmästä, jonne etsittiin avustajaa 20 tunnin viikkotyöajalla. Tein puolet työajastani palveluneuvojan tehtäviä ja puolet perintästrategin avustavia tehtäviä. Tunsin löytäneeni oman paikkani yrityksessä ja sain tehdä juuri sellaista työtä mistä pidän. Pian pääsinkin vuodeksi tuuraamaan junior strategia täysipäiväisenä työntekijänä ja sen vuoden jälkeen minut vakinaistettiin junior perintästrategiksi.

Vakinaistamisen jälkeen sain hienon mahdollisuuden osallistua B2Holding-konsernin Suomen, Baltian ja Puolan alueen Future Potentials -ohjelmaan. 

Future Potentials -ohjelman (FuPo) päätavoitteena on motivoida, luoda edellytyksiä henkilökohtaiseen kehittymiseen ja etenemiseen sekä mahdollistaa yhteistyö konsernin eri maiden työntekijöiden välillä. 

Ohjelman osallistujilla on mahdollisuus keskustella avoimesti työtä koskevista eri aihealueista, jakaa tietoa eri osaamisalueista sekä tehdä vaikka esitelmiä omista tärkeistä työhön liittyvistä aiheista, joita he voivat myös jakaa muille osallistujille. 

Ohjelmaan valitut henkilöt (15, viidestä eri maasta) jaetaan kolmeen ryhmään ennen ensimmäistä tapaamista ja heille luodaan omat FuPo-ryhmät konsernin omaan kommunikointikanavaan B2Getheriin, jonka kautta osallistujat voivat ohjelman edetessä kommunikoida ryhmien tarpeen mukaan helposti ja nopeasti. Ensimmäisessä tapaamisessa ryhmät esittelevät kaksi valitsemaansa projektia johtoryhmälle, joka valitsee työstettävän projektin ryhmälle.

FuPo-ohjelma järjestetään joka vuosi ja sen kesto on kuusi kuukautta. Tämän aikajakson aikana järjestetään kaksi tapaamista: aloitus- ja päätöstapaamiset eri maissa. Näiden tapaamisten välissä tapahtuvat kuukausittaiset palaverit järjestetään B2Getherin kautta.  – Terhi, HR Director

Ensimmäisessä tapaamisessa Latviassa tutustuimme muihin FuPo-kandidaatteihin ja osallistujamaiden johtoryhmien jäseniin. Esittelimme itsemme, teimme ryhmätöitä, opimme paljon muista yrityksistä ja konsernista sekä pidimme hauskaa yhdessä. 

Jokaiselle ryhmälle valittiin projekti, jonka parissa tulemme työskentelemään seuraavat puoli vuotta. Sen jälkeen on uusi tapaaminen, jossa projektin tulos esitellään muille. Puolen vuoden aikana pidämme tiiviisti yhteyttä omaan ryhmään ja teemme yhteistyötä muiden ryhmien kanssa. Projektiin saamme apua ja tukea myös johtoryhmien jäseniltä ja HR:ltä. 

FuPo-projekti on vasta alussa, mutta tunnen jo, kuinka se on antanut minulle esiintymisvarmuutta, avartanut näkemyksiäni asioista sekä lisännyt uskoa omiin kykyihini. Olen kiitollinen, että saan tehdä töitä yrityksessä, jossa kannustetaan ja tuetaan niin työhön kuin vapaa-aikaankin liittyvissä asioissa. 

Salla, junior perintästrategi

Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta