facebook tracking

Blogi: Yhdessä mennään, tehdään ja pohditaan

_DSC6762_Small_600x900.jpg

Päivi ja Kaisa pohtivat HR-työtä ja sen tulevaisuutta OK Perinnässä. 

OK Perinnän HR-tiimissä työskentelevät Kaisa ja Päivi haastoivat toisensa pohtimaan HR-työn merkitystä työyhteisössä sekä sitä, minkälaista osaamista perintäalalle tarvitaan tulevaisuudessa. 

 

Me olemme Kaisa ja Päivi, OK Perinnän HR-tiimistä. Yhteensä työuraa meillä on 13 vuotta OK:lla, ja HR:ssä olemme olleet molemmat yli vuoden. Vuodessa olemme oppineet paljon: olemme sparranneet toisiamme, epäonnistuttukin välillä ja sitten opittu taas. Ehkä eniten työpäiviämme kuvaa sana ”yhdessä”: yhdessä mennään, tehdään ja pohditaan.   

Ajattelimme yhdessä tarttua uuteen haasteeseen ja kirjoittaa blogin, jossa pohdimme HR-työtä ja sen tulevaisuutta OK Perinnässä. Haastoimme toisemme vastaamaan HR-aiheisiin kysymyksiin ja pari työntekijäämme kertomaan podcastiin(linkki) omista kokemuksistaan OK Perinnässä. 

Missä tilanteessa koit onnistuneesi viimeksi HR-työssä?

Päivi: ”Tätä tehtävää ei ollut aiemmin, eli minulla ei käytännössä ollut edeltäjää. Olenkin saanut luoda tehtävästä omannäköisen ja olen siitä iloinen. Mielestäni olenkin onnistunut hyvin. Tärkein tehtäväni on olla meidän esimiesten tukena erilaisissa tilanteissa ja olen vuoden aikana saanut palautetta, että olen onnistunut tukemaan heitä. On hienoa huomata, että itsellä on jotain annettavaa muille!”  

Mitä HR-työ on parhaimmillaan?

Kaisa: ”Parasta työssäni ovat ihmiset. HR-työssä saamme olla tukemassa työntekijöiden osaamista ja kehittymistä koulutusten sekä sisäisten rekryjen kautta. Haluamme antaa mahdollisuuden urakehitykseen organisaation sisällä ja siksi meillä on paljon talon sisäisiä rekryjä. HR-työssä olemme vaikuttamassa myös henkilöstön hyvinvointiin esimerkiksi panostamalla ergonomiaan. Konttorillamme pidetään päivittäin yhteinen taukojumppa, jonka lisäksi työtekijöiden on mahdollista itsekseen jumpata omalla työpisteellään sovelluksen avulla. HR-työ on monipuolista ja antaa vaikutusmahdollisuuden monella eri osa-alueella. 

Mikä mielestäsi on tärkeintä HR-työssä?

Päivi: ”Aito kiinnostus ihmisiä kohtaan ja halu nähdä eri työntekijöiden vahvuudet sekä motivaatio. Tärkeää on myös kyky nähdä kauemmaksi kuin ensi viikkoon, eli suunnitelmallisuus. Itseni kohdalla näen vahvuutena sen, että tunnen hyvin porukan, joka meillä on töissä.” 

Minkälainen on onnistunut rekry OK Perinnässä? Minkälaisia ihmisiä haluatte töihin? 

Mielestämme onnistunut rekry konkretisoituu siinä, että oikeat henkilöt ovat oikeissa tehtävissä. Tämän takaa laadukas ja suunniteltu rekrytointiprosessi. Rekrytoinnin aikana viestimme arvoistamme ja toimintatavoistamme hakijoille esimerkiksi työpaikkailmoituksessa ja haastattelutilanteessa. Haluamme töihin ihmisiä, joiden arvot kohtaavat yrityksemme arvot.

Mitä ajatuksia sinulla on tulevaisuuden HR-työstä? 

Kaisa ja Päivi: ”HR-työssä tulee pohdittua esimerkiksi sitä, miten työnkuva saattaa muuttua, ja minkälaista osaamista tarvitsemme tulevaisuudessa. On tärkeää kartoittaa, mitä osaamista meillä on tällä hetkellä ja mitä osaamista voimme kehittää. Tulevaisuudessa teknologian kehitys vaikuttaa varmasti perintäalallakin esimerkiksi prosessien automatisointiin ja tiedon analysointiin. Uskomme, että arvojemme mukainen ihmislähtöinen asiakaspalvelu korostuu entisestään. Tämä vuoksi on tärkeää panostaa esimerkiksi vuorovaikutustaitoihin.

 

Teamtailor

Urasivu Teamtailorilta