facebook tracking
Päivi Isomöttönen

Päivi Isomöttönen

HRD

Olen Päivi, vaasalaislähtöinen HR-asiantuntija. Koulutukseltani olen tradenomi ja okperintäläisenä olen saanut olla jo yli 10 vuotta. Urani OK:lla alkoi contact centeristä perintäkäsittelijänä, jonka jälkeen siirryin tekemään palveluvastaavan työtä. Esimiehenä vierähti 4,5 vuotta ja nyt HR:ssä olen ollut yli vuoden. OK on tarjonnut mahdollisuuksia olla monessa mukana, huipputyyppien kanssa. Tekeminen meillä on rentoa, innovatiivista ja tuemme toisiamme – yksin ei tarvitse puurtaa. 

Kaksi asiaa: suklaa ja musiikki. Suklaa on lähellä sydäntäni. Niinkin lähellä, että kerran tiiminvetäjänä toimiessani söin pääsiäisenä koko ryhmäni Kinder-munat. Musiikki taas on toinen intohimoni, lähinnä siis musiikin fiilistely. Olen harkinnut ostavani dj-pöydän ja soittavani sillä kavereideni iloksi. 

Teamtailor

Työnantajamielikuva / Employer Branding Teamtailorilta